lauantai 29. syyskuuta 2012

Sibelius-fantasia

perjantaina oli siis se Sibelius-fantasia Hämeenlinnan torilla ja jösses se meni hyvin (paitsi jäi harmittamaan kun tein väärän hypyn siinä koreossa :< ). perkeleen kylmähän siellä nyt oli ja meillä tanssijoilla oli odottamista ja jalkojen puutumista vähän liikaakin. oon kyllä kuullu pelkkää hyvää palautetta ja se teos on kuulemma joka vuos yhtä vaikuttava, itsehän en tiedä kun ennoo sitä koskaan katsojan silmistä nähnyt. mulla on pari photoa viime vuoden fantasiasta, tänä vuonna ei ollu kameraa messissä tai kaveria siinä eturivissä joka ois voinu niitä kuvia napsia.






täähän ei siis haittaa että kuvat on viime vuodelta kun asu ei muuttunu ei koreo eikä kyllä näköjään ihmisetkään.

Hämeenlinnassa tapahtu vaikka mitä nyt perjantaina. kyllä sitä huomaa että täällä asuu ihmisiä kun jengi jaksaa taas nostaa perseensä homeluolistansa ja suunnistaa ovea kohti, kun tänne on järjestetty jotain ohjelmaakin. hyvä Hämeenlinna wuhuuu! itekin tän teoksen jälkeen suunnistin kirjastolle kattomaan tuttavien tanssisooloja ja duoa. oli hyvä perjantai kaatosateesta ja melkein hypotermian saavuttamisesta huolimatta. 

mulle on alkanu tulee ihme inspiksiä tehdä tanssikoreografoita, semmosia jazz ja nykärihommia ja onhan tää nyt ihan perseestä kun kotona ei oo tanssisalia minne vois mennä heti tanssimaan sen mitä on tullu mieleen. yritän tanssia mun ahtaassa luolassani ei-kokovartalopeilin-edessä -.-

ihana mirkku löysi tällasen biisin ja mun pää on täynnä ideoita millasen sarjan haluaisin tähän tehä nvsiodnovs


mirkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti