lauantai 29. syyskuuta 2012

Sibelius-fantasia

perjantaina oli siis se Sibelius-fantasia Hämeenlinnan torilla ja jösses se meni hyvin (paitsi jäi harmittamaan kun tein väärän hypyn siinä koreossa :< ). perkeleen kylmähän siellä nyt oli ja meillä tanssijoilla oli odottamista ja jalkojen puutumista vähän liikaakin. oon kyllä kuullu pelkkää hyvää palautetta ja se teos on kuulemma joka vuos yhtä vaikuttava, itsehän en tiedä kun ennoo sitä koskaan katsojan silmistä nähnyt. mulla on pari photoa viime vuoden fantasiasta, tänä vuonna ei ollu kameraa messissä tai kaveria siinä eturivissä joka ois voinu niitä kuvia napsia.






täähän ei siis haittaa että kuvat on viime vuodelta kun asu ei muuttunu ei koreo eikä kyllä näköjään ihmisetkään.

Hämeenlinnassa tapahtu vaikka mitä nyt perjantaina. kyllä sitä huomaa että täällä asuu ihmisiä kun jengi jaksaa taas nostaa perseensä homeluolistansa ja suunnistaa ovea kohti, kun tänne on järjestetty jotain ohjelmaakin. hyvä Hämeenlinna wuhuuu! itekin tän teoksen jälkeen suunnistin kirjastolle kattomaan tuttavien tanssisooloja ja duoa. oli hyvä perjantai kaatosateesta ja melkein hypotermian saavuttamisesta huolimatta. 

mulle on alkanu tulee ihme inspiksiä tehdä tanssikoreografoita, semmosia jazz ja nykärihommia ja onhan tää nyt ihan perseestä kun kotona ei oo tanssisalia minne vois mennä heti tanssimaan sen mitä on tullu mieleen. yritän tanssia mun ahtaassa luolassani ei-kokovartalopeilin-edessä -.-

ihana mirkku löysi tällasen biisin ja mun pää on täynnä ideoita millasen sarjan haluaisin tähän tehä nvsiodnovs


mirkka

torstai 27. syyskuuta 2012

3/7

oon saavuttamassa koeviikon puoltaväliä.
eilinen lukeminen oli tuskaa.
nukahdin kirja naamalle ja melkein feidasin kokeeseen menon.
menin kumminkin ja koin valaistuksen.
nyt istun junassa, kun tänään on Sibelius-fantasian kenraaliharkat in da HML.
illalla tuun takasin uupuuneena ja mahdollisen hypotermian saavuttaneena (tanssitaan ulkona).
mua vastapäätä istuu keski-ikäinen mies joka murisee.
maha pystyssä se kuorsaa ja mua ärsyttää se tosi paljon.
saatana.


en. jaksa. kuunnella.

mirkka

tiistai 25. syyskuuta 2012

1/7

parahin koeviikko nyt sinä sitten konkreettisesti starttasit. englannilla alotettiin ja psykalla jatketaan huomenna. tässä nyt on mahdollisesti kumminkin pienoinen ongelma. kun mulla on taipumusta löytää kaikkea muuta tekemistä, kuten sukkien tuijottelua, syömistä, taas sukkien tuijottelua, lattialla makaamista, tanssikengille kaipaavien katseiden luomista, sitten taas syömistä, sit jostain kumman syystä tuijotan tota kirjaa mikä mun pitäs lukea ja yritän keksiä kaikkia mahdollisia paikkoja mihin voisin sen piilottaa/haudata, etten pääsis siihen käsiks. miksi ? hoi muut lukiolaiset, tunnistatteko samoja oireita?
onneks oon ollu tunnollinen oppilas ja ollu tunneilla skarppina ja nytten jo puolet koealueesta luettu, hätä ei siis ole tämännäköinen.
hehe arvatkaa mikä muuten on noloa? luulet käveleväs yksin ja hilpeenä harpot portaita pitkin kunnon loikilla, sit kumminkin kenkä kopahtaa johonkin tielle tulleeseen esteeseen ja pyllähdät maahan ja kierit ne pari porrasta alas. hajoot ittelles, koska pakkohan sen on näyttää tosi tosi tosi tyhmältä, huvikses käännyt kattomaan taakses ja huomaat että jonkun muunkin mielestä se näkymä on ollu erittäin huvittava. helvetti.


vaan noiden keksien tuijottaminen saa mut jo nyt voimaan pahoin




bwyäääää

mirkka

maanantai 24. syyskuuta 2012

still alive

BOOM oon elossa höökiviikonlopun jäljiltä! meikäläisellähän siis oli kepeet päälle 10h reenejä viikonlopun aikana. oli omia tanssitreenejä ja sitten tehdään Sami Saikkosen kanssa sellaseen teokseen koreografia kun Sibelius-fantasia. oon ollu ennenki tanssimassa siinä teoksessa, mutta en todellakaa muistanu että se koreo oli niiin fyysisesti vaativa.. joko oon vanhentunu tai sit mun kunto on pudonnu monta tuhatta kilometriä alaspäin. veikkaan tota jälkimmäistä. prkl. nyt sattuu joka ikiseen lihakseen ja jopa käveleminen tekee kipeetä jaloissa ja vatsalihaksissa. nomutta kyllä se sitten kai on se arvosta, teoshan siis esitetään Hämeenlinnan torilla tän viikon perjantaina klo. 20.00, täältä pääsee tsiigailee vähän et mikä tää juttu oikeen on Sibelius-fantasia.
muthei jeejeejeejee aion siis ihan 100% varmasti ottaa sen tatuoinnin, josta kertoilin viime postauksessa. iloitkaamme puolestani, sain tarpeellisen määrän siunaksia, nyt tarviin vaan hieman sitä kivaa ainetta jolla maksetaan tällaset pienet ilot. :))))))))) mä suunnistan kohti onnea ! 
huomenna alkaa koeviikko, mulla on 7 koetta edessä, kiitos taivahan kirkkaudet. eli siis nenä kirjaan, vai mitenkäs sitä nyt pitäs olla ?



plääh mun jalat tarvii megalomaanisen hieronnan ;<

mirkka

torstai 20. syyskuuta 2012

the girl with the ? tattoo

kerään tällä hetkellä ittelleni voimia makaamalla sohvalla ja kattomalla kui perkeleen nopeesti pilvet liikkuu tuola taivaalla, tässä on jo hyvä tovi vierähtänytki näissä puuhissa. kerään siis voimia ultimate koulupanostukseen ja aion suoriutua erinomaisesti tästä vaativasta haasteesta. mulle anto lisäenergiaa eilinen valaistus. oon jo aika kauan aikaa miettiny tatuoinnin ottamista mutta on ollu hieman vaikeuksia päättää, että millasen musteläiskän sitä länttäis ihoon. sillä täytyy olla jokin merkitys ja sen kuvan/ whatever tarvii olla sellanen mitä sitten jaksan kattoa koko loppuelämäni. noh eilen siis koin sen valaistuksen ja nyt oon aivan innoissani tästä hommasta.




tää töherrys on siis tehty tussilla hätäseen koulussa mutta siinä se ois. tollasen mä haluan, ehkä vähän isomman en tiiä toi tarvii vielä vähän parantelua mutta tällä kuvalla on mulle erityinen merkityskin, joten se ei oo vaan pelkkä kuva ihossa. wuhuuuuuuuuu



kallionököttäjämirkka



tiistai 18. syyskuuta 2012

like it like that

huuuhuhhuu taisin eilen olla ihan muissa maailmoissa kun kirjotin tänne blogiin, enhän minä tollasia härregyyd kirjottele, kuvia miehestä ja kaikkee .. kipu sekotti pään. siis oikeesti. ku salamana taivaalta selkään iski perkelee kova kipu eikä mikään mitä tein auttanu, ihan sama makasinko vai istuinko ryhdikkäänä prinsessana ni EI. onha näitä ennenki tullu mut se on ollu vielä kohtuullista kipua ja korkeintaan puol tuntia, aamulla kumminkin heräsin samaan kipuun. päätin sitten marssia hakemaan koulussa terveydenhoitajalta lääkettä naamariin ja siellä sainkin sitten jännittävän diagnoosin. näin mulle sanottiin: lapaluun vieressä olevassa lihaksen kiinnityskohdassa on joko venähdys tai revähdys ja se on mahdollisesti tulehtunu. HALLELUJAH! mulle määrättiin lepoa, tulehduskipulääkettä ja kipugeeliä 666. höh.
saatanalliset voimat on nyt iskeny. me todistettiin tänään Ilonan kanssa eriskummallista tapahtumaa. istuttiin metrossa, oltiin menossa ruoholahteen. vielä rautatientorilla metro kulki aivan normaalisti mutta kun päästiin kamppiin kateltiin ikkunasta ulos että mitäs helvettiä? sinä samana hetkenä kun tajuttiin mitä oli meneillään siellä taustalla jonkun puhelin rupes soimaan jotain harry potter pimpom musiikkia ja se sopi siihen tilanteeseen niin perfectosti.
metro. kulki. väärällä. raiteella.
paniikki.
epäusko.
ihmetys.
eli siis metro kulki väärällä raiteella se oli jotenkin vaihtanu raidetta siinä rautatientorin jälkeen ja kaikki ihmiset oli ihan ihmeissään, me kaks aivan paniikissa odoteltiin jo kuolemaa. hyihyi se ei ollu kivaa, ei ollenkaan. tää oli historiallinen tapahtuma jumaleissön!





neiti Ilona muokkas muuten puhelimella tänään musta ruotsin tunnilla punapään ja postas sen mun fb seinälle HAHA sen piti olla hyvä läppä ja kaikkien piti olla ihan shokissa siitä mut ei siitä sitte tullukkaa mitää, vaa pari ihmistä tuli ihmettelee, vähän petyin. hyvät naurut kumminki saatiin tästä loistoideasta.


mutsiis en oo ginger, mulla on mun mielestä ihan kiva väri päässä ihan omastakin takaa :)


mirkka

maanantai 17. syyskuuta 2012

sä kuulut mun unelmiin

im in love.



no onhan toi ehkä vähän tollane pullamössöpoika mut i doesn't matter come and get me!
apua oikeesti, ei jeesus ja mooses!

miks jotkut on tollasia ja sit toiset taas on tällasia ööh meikäläisiä HÄ? kelpaisko jos vähän tollee pöyhisin hiuksia ??

.
mut siis tosiaan tää mies voi tulla hakee mut vaikka tolla kivalla pyörällä mikä tos ekas kuvas on tai ihan sama tulkoot vaikka yksisarvisen kanssa sukkahousut jalas KIITOS.

mirkka


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

in the clouds

däeeem mikä fiilausfiilis meikäläisellä! duunailin eilen niiin hyvää ruokaa että jeesuskin kumartas sille, tai ehken ihan niin hyvää mut läheltä kävi! kaikista vastoinkäymisistä huolimatta (kiehuvan öljyn hyökkäys, sipulin palojen räjähdys lattialle, paniikki ettei vehnäjauhoja ole tässä kämpässä ja pastan veden ylitulviminen kattilasta noin neljä kertaa) sitä pysty syömään ilman superihmisten (kuten mun) voimanlähdettä, ketsuppia ja se on 6/6 juttu se! huhhhu sen jälkeen fiilistelin taas ystäväni jakki vanukkaan kanssa auringonlaskua parvekkeelta käsin uijui!
koulussa äidinkielen tunnilta lennettiin ulos kun ei oltu 'keretty' lukemaan tuntematonta sotilasta loppuun asti HEHE. minä ja sini siis. kiva pikku hyppytuntihan siitä sitten kehkeyty ja mukavaa oli kunnes random mies tuli ja pamautti mua lehdellä selkään ?!?!? siis härregyyd eihän se nyt satu mutta mitäs helvataa, ei tuntemattomia nuoria naisia saa läiskiä lehdillä, hyihyi. hmh typerä mies.
tänään koulupäivä meni nopsaan ohi ja nyt oonkin jo kämpillä. ajattelin tässä kohta nostaa perseeni sohvalta ja keittää ittelleni kupposen kuumaa teetä ja fiilistellä mahtimusaaaaa kun nyt on tällanen harmaa sateinen päivä.


mirkka

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

winter winds

jejee syksy onki ihan jees ku ulkona ei sada ja harmaus ei ime tätä maata sisällensä. tässä taas mun suosikkipaikassa avoimien ikkunoitten äärellä fiilistelen tota raikasta aurinkoista ilmaa fhuuu. ja kun nyt kjähkjäh otin puheeks ton ilman niiiiiin jos maa ei ois vielä vihree mulla ois 100% talvifiilis. anteeks nyt kaikille kesänpalvojille muttta mä absoluuutttisesti rakastan talvea! jööööses ei oo mitään ihanempaa kun auringon täyttämä kylmä luminen ulkoilma, se näky kun kattoo ikkunasta ulos ja se lumi kimaltaa siinä auringonvalossa ah voi että!
tietty talven mukana tulee snoukkaaaus ohyaaah! perkuleen perkule kun nyt ois fiilistä pistää monot jalkaan, heittää laskettelutakki niskaa ja ottaa lauta alas mun seinältä. sitten tietty kirmata rinteeseen ja unohtaa kaikki muu shitti. sit vaan laskee ja miettiii et hei tää on niin coolia jejeejejejeeee oon coolness dude ja heittää pari volttia rinteessä nolosti. eimen miten kaipaankaan snoukkailua.
seuraavaksi seuraa tusinan verran kuvia meikäläisestä kahen kolmen vuoden aikaväliltä haha.












vakuuttukaa talven ihanuudesta, tai edes laskettelusta. meikäläiselle se ainakin tuo erittäin suurta iloa elämän menoihin !

mirkka




perjantai 7. syyskuuta 2012

elävä ihmisjumala

ninja moves are back! jumankekka, eilen kävelin niin määrätietosena kauppaan että jösses! tiesin tasan tarkkaan mitä haluan ja missä seon. mehu. kävelen sen hyllyn kohalle, ojennan käden ja kurotan ottamaan sitä ihanuutta, jostain kumman syystä käsi heittää pari volttia siinä ja mehupurkit lentelee ympäriinsä. normaalisti kiroaisin tällä hetkellä kaikki mehupurkit ja ihmiset maailmassa, mutta sillä kertaa mä sain kaikki mehut kiinni. UUJEEUUJEE olalle taputus lienee taas paikallaan.
kun himaan pääsin todettiin siinä serkkujen kanssa että jösses, Helsingissä oli se joku ilotulitus sinä iltana. tällä viikolla aikasemmin löydettiin tie meijän kämpän katolle ja eilenkin sinne kavuttiin katsomaan sitä ilotulitusta. aitiopaikoilla oikein oltiin ja ai että vedettiin suklaata naamariin.
nyt oon taas Hämeenlinnassa treenien takia viikonlopun ja tässä ihanata perjantai-iltaa ollaan mirkun kanssa taas viettämässä. oijoi säätkin suosii meitä oikeeeeeeeeeen hyvin, ilmahan on tuolla ulkona mitä ihanin, tekis mieli mennä heittää parit voltit tonne saatanan sateeseen ja kylmyyteen vttu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! NOT.






spugediusspögedius huisin hauskaa oli, kuten aina. nyt suuntaamme perseet ulkoilman ihanuuteen, lintujen laulun ihanuuteen, ilman seesteisyyteen. suomen syksyyn. adios.

mirkka



maanantai 3. syyskuuta 2012

begging you

jumankekka jumaleissön jumantsuide jumalAUTA
englannin läksy, käänä vttu tyylii kirja englannista suomeks JÖÖÖÖÖÖÖÖÖ you can kiss my ass. agressiivisuus on nyt maksimissaan kun oon jo kirjottanu 1000 sanaa eikä loppua näy. 6 6 6 S E I T A N.


ihanaihanaihanaihanaihanaihana fiilisjejejeejejejejejejejejejsekoon.

mirkka

lauantai 1. syyskuuta 2012

chasing the sun

perjantai. mun teki mieli koulun jälkeen vaa jäädä Helsinkiin eikä tulla ollenkaa Hämeenlinnaan, mutta frendooollani Saaralla oli läksiäiset. nainen lähtee vuodeks Italiaan bäää. oikeen onnistuneet läksiäiset oli kyllä ja musta tuntu että jengi viihty siellä vallan mainiosti. en ollukkaa vähää aikaa bailannu HAHA! polkastiin mirkun kanssa vielä sitten yöllä keskustaan, huvitti kun ei ollu ristin sieluakaan liikkeessä.. tottakai meikä taikuroi ja ajo pyörällä betoniporsasta päin, se vaan jotenkin hyökkäs sieltä pimeydestä mun ja rakkaan pyöräni kimppuun. jösses. kaatusinhan mä siinä tottakai ja jo kesällä rikki menneet polveni ovat nyt saaneet taas uudet kuosit prkl, oli jo aikakin..
tänään aamulla mun ainut missio oli pestä mun paskanen kangaskassi. no hyhhyh onneks tein sen. aijajiajiajai se
vesi
oli
ruskeeta



its clean again wouhuuuhuhuhu!

kun heräsin tassuttelin keittiöön ja ilahduin nähdessäni auringon valoa ulkona. juoksin samantein omaan huoneesee, avasin verhot ja ikkunat aaapposen auki. siinä iloitsin että ulkona on varmasti sellanen kiva lämpönen ilma. ei. hirvee viima ja kylmyys punki sisää niistä ikkunoista ja mun huoneen lämpötila putos varmaa miinuksen puolelle. kauhea takaisku aamuiseen iloisuuteen. sitten rupesin kaipaamaan meijä mökkiä ja sitä lämpöä mikä siellä sillon viimeks oli kun visiteerasin sielä. 


tää nyt ei oo mökiltä mutta kesältä kumminkin, kun mussa oli vielä väriä.. vissiin kakku maistu





jumankauta pistäkää vaatteita päälle ku hiivitte koloistanne ulos !

mirkka